Lahden seudulla halutaan selvittää asukkaiden näkemyksiä siitä, miten alueen joukkoliikenne toimii nyt ja miten sitä tulisi kehittää. Vastauksia toivotaan kaikilta asukkailta, riippumatta siitä käytätkö joukkoliikennettä vai et. Kyselyssä mukana ovat kaikki seudun kunnat Lahti, Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki, Iitti ja Sysmä. Kyselyyn vastaamiseen menee noin 15 minuuttia ja kysely on avoinna 26.5.2023 asti.
Kyselyyn pääset tästä linkistä: Kysely Lahden seudun joukkoliikenteestä
Kysely on osa tulevan palvelutason suunnittelua
Lahden seudun joukkoliikenteessä on käynnistetty selvitystyö, jolla kartoitetaan alueen joukkoliikenteen tulevaa tavoitepalvelutasoa. Edellinen palvelutasoselvitys on tehty vuonna 2011 Päijät-Hämeen joukkoliikennesuunnitelmassa. Käynnissä oleva kysely on osa palvelutasoselvitystä. Työn toteuttaa suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP Finland Oy yhteistyössä Lahden kaupungin ja muiden Päijät-Hämeen kuntien kanssa.
Palvelutasoselvityksessä tarkastelu pohjautuu esimerkiksi maankäytöllisiin asioihin. Työssä ei suunnitella linjastoa, eikä päätetä tarkkaa tarjontaa eri alueilla. Palvelutasosuunnitelman on tarkoitus tukea joukkoliikenteen pitkän aikavälin suunnittelua ja kehittämistä jopa vuoteen 2040 asti ja se toimii pohjatietona muun muassa tuleville linjastosuunnitelmille.
Vastaajien kesken arvotaan palkintoja
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 5 kpl LSL:n lahjakortteja ja 5 kpl Lahden kaupunginteatterin lahjakortteja, kaikkien arvo á 30 euroa. Jos haluat olla mukana palkintojen arvonnassa, voit ilmoittaa kyselyn lopuksi yhteystietosi. Yhteystietoja ja vastauksia ei yhdistetä toisiinsa.
Kiitos ajastasi – vastauksesi on tärkeä!
Klikkaa tästä kyselyyn