Hyppää sisältöön

LEMPI-palveluliikenne

LEMPI-linjat liikennöivät arkisin Lahden alueella. Palveluliikenne on joukkoliikennettä, joka on tavallista linjaliikennettä joustavampaa. Kyyti tilataan etukäteen puhelimella.

Kiireettömään asiointiin

Palveluliikenne sopii kiireettömään asiointiin. Aikataulut ovat väljiä ja matkustajat noudetaan sovituista osoitteista ovelta ovelle -periaatteella.

Esteettömät minibussit

LEMPI-vuorot ajetaan esteettömällä kalustolla, eli autoissa on pyörätuoliramppi, paikka pyörätuolille ja tilaa rollaattoreille sekä kauppakasseille. Autot ovat normaalia kaupunkiliikennekalustoa pienempiä ns. minibusseja.

Kaikille avointa joukkoliikennettä

Palvelussa ei ole ikärajoituksia tai kuntoisuusvaatimuksia, eikä Lempin käyttämiseen tarvita erillisiä todistuksia tai lupapäätöksiä.

LEMPI-linjoja ajaa Lehtimäen Liikenne Oy.

Neljä liikennöintialuetta

  • LEMPI-linjojen alueet jakautuvat pohjoiseen, itäiseen, eteläiseen ja läntiseen Lahteen.
  • Neljä LEMPI-linjaa ajavat omalla reittialueella ja tekevät käyntejä Lahden keskustaan arkisin maanantaista perjantaihin klo 8–12 ja 13–17.
  • Tarkka reitti ja aikataulu määräytyvät tilausten perusteella.
  • Reittioppaasta LEMPI-linjat löytyvät numerolla 31–34.